Nyt on marraskuu ja ilta tuntuu joka päivä tulevan aikaisemmin. Mä en yleensä joudu aamuisin käskemään itseäni kahdesti ylös sängystä mutta mitä pidemmälle syksyä mennään, sitä vaikeammiksi aamut muuttuvat. Kun mä siirryn keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle, musta tuntuu että mä oon tän kaupunginosan ainoa hereilläoleva. En tiedä onko toi loppujenlopuksi niin harhaa, tää talohan on täynnä eläkeläisiä, jotka nousee ylös ehkä sillon kun mä tuun kotiin koulusta. Mä kaipaan alkusyksyä, kun seitsemältä aamulla oli valoisaa ja mun fiiliksestä tuli kymppi plus jo pelkästään sillä hetkellä, kun pistin bassoradion soimaan.
Mun elämässä on tapahtunu yllättäviä ja hyviä asioita ja tiedän, että jos nyt olisi jotain toukokuun ja syyskuun väliltä, mä olisin varmaan suorastaan maaninen mutta koska nyt on marraskuu, mulla on vaan sellanen ihan kiva olo. Mä en varmaan koskaan oo odottanut kevättä näin paljoa.
